Henkilötieto (Personal Information, PI) terminä pitää sisällään kaikkia tietoja, joiden perusteella henkilö voidaan tunnistaa. Tietoa voi olla kuitenkin monenlaista: osa tiedoista on helposti liitettävissä henkilöön ja osa taas vaatii kontekstin, jotta tieto ja henkilö voidaan yhdistää. Tiedon ei myöskään tarvitse välttämättä olla totta, jotta sen voisi luetella henkilötiedoksi. Teknologian edistyessä tiedosta on tullut yhä voimakkaampi väline kaupankäyntiin ja internetinkin voisi kuvailla perustuvan vain tietoon eli dataan. Kun tieto muuttuu henkilötiedoksi, rajan vetäminen eettisille toimintatavoille voi olla hankalaa.

Tietoa voidaan kerätä ja säilyttää monella eri tavalla ja eri muodoissa. Tietosuojavaltuutetun toimisto kuvailee henkilötietojen olevan ”kaikkia niitä tietoja, jotka liittyvät tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan henkilöön”. Henkilötieto voi esimerkiksi olla nimi, osoitteet, puhelinnumero, IP-osoite, potilastiedot tai paikannustiedot. Suomessa on seurattava tietosuoja-asetuksen vaatimuksia henkilötietojen käsittelyssä ja sen tarkoituksena on suojata henkilötietoja väärinkäytöltä. (Tietosuojavaltuutetun toimisto, 2021)

Matkapuhelimien yleistyessä niihin lisättiin yhä enemmän erilaisia toimintoja, joista verkkoyhteyden voisi ajatella olevan yksi merkittävimmistä. Kuten Kshetrin ja DeFrancon artikkelissa ”Is Privacy Dead?” mainitaan, moni verkkolaitteiden käyttäjä ei ymmärrä tietojenkeruuta tai verkossa hyväksyttäviä lupia omista tiedoistaan (Kshetri & DeFranco, 2020). Lähes kaikissa sovelluksissa ja vierailluissa verkkosivustoissa käyttäjän pyydetään hyväksymään jotakin: monille myöntävän vastauksen antaminen on luultavasti jo alitajuntainen toimenpide, joka unohdetaan heti napinpainalluksen jälkeen. Erilaiset sivut ja sovellukset saavat kuitenkin huomattavan paljon tietoa käyttäjistään, vaikka perinteisimpiä tietoja kuten nimi, puhelinnumero ja sähköposti, ei välttämättä kerrottaisi missään.

Onko tietojenkeruusta haittaa?

Mitä näillä tiedoilla sitten tehdään? Haittaako se, vaikka Google tietäisikin mitä söin aamupalaksi tai mitä mainoksia klikkasin? Nopeasti ongelman löytää ajattelemalla arkaluonteisempia tietoja sekä käyttäjästä saatujen tietojen eteenpäin myymisen. Esimerkiksi potilastiedot ovat ihmisille asioita, joita he eivät halua yleensä jakaa laajan yleisön kesken. Toisaalta taas, jos jokin yritys kerää henkilöstä tietoja hänen nettikäyttäytymisensä perusteella ja myy ne eteenpäin, varmuus tietojen suojasta laskee huomattavasti. Käyttäjien tietoja käytetään mm. mainosten kohdistamiseen verkossa, joka itsessään ei välttämättä ole huono asia, mutta mainosten muuttuessa huijausyrityksiksi käytetään henkilötietoja väärin.

Erilaiset kasvojentunnistus-ohjelmat ovat saaneet huomattavan paljon suosiota viime vuosina. iPhone-puhelimissa kasvojentunnistusta käytetään salasanana, Facebookissa kiersi huhu #tenyears-haasteen olevan tapa opettaa ohjelmalle kasvojentunnistusta vanhenemisen suhteen ja Kiinassa samaa on käytetty vähemmistöjen tunnistamiseen ja seuraamiseen (Kshetri & DeFranco, 2020). Kasvot ovat hyvinkin yksilölliset ja liittyvät vahvasti ihmisen persoonaan. Kasvotietojen väärinkäyttö koskettaa ihmistä hyvin henkilökohtaisella tasolla, mikä voi huonossa tapauksessa johtaa pitkäkestoisiin ongelmiin. Samankaltaisia ongelmia aiheuttavat myös henkilöllisyysvarkaudet, joissa joku toinen esittäytyy toisena ihmisenä. Jos esimerkiksi tietoja keräävä yritys myy keräämänsä tiedot tällaiselle taholle, luvassa on varmasti ongelmia.

 Tietosuojalakien pitäisi pystyä pysymään muuttuvan teknologian kehityksen perässä ja suojata henkilöitä heidän tietojensa väärinkäytöltä. Ihmisellä on oikeus yksityisyyteen ja vaikka yksityisyyden raja vaihteleekin henkilöiden välillä, jonkinlaiset yhteiset rajat maidenkin välillä olisi hyvä saada tehtyä.

Mea Matero
MeanMainos – Ala-Kaarre Oy

Lähdeluettelo

Kshetri, N. & DeFranco, J. (2020) Is Privacy Dead? IT Professional 22(5), s 4-12.

Tietosuojavaltuutetun toimisto. Mikä on henkilötieto? Haettu 17.11.2021 osoitteesta https://tietosuoja.fi/mika-on-henkilotieto